keskiviikko 16. maaliskuuta 2016
Lapselle ominainen tapa toimia
Lapselle ominaiset tavat toimia ovat leikkiminen, liikkuminen, tutkiminen sekä taiteellinen kokeminen ja ilmaiseminen. Lapsen päästessä toteuttamaan näitä kasvattajan tukemana, vahvistuu lapsen hyvinvointi. Kasvattajan vastuulla onkin tarjota lapsille monipuolisesti erilaisia toimintamahdollisuuksia.
Olen menossa työssä-oppimis jaksolle päiväkotiin, joten pohdin miten voisin tarjota lapsille toimintaa toteuttaa leikkimistä, liikkumista, tutkimista ja taiteellista kokemista sekä ilmaisemista.
1.Leikki
Annan lasten valita jonkin mieleisen sadun satukirjasta, jonka pohjalta rakennamme nukkumistilaan sadun ympäristön, käyttäen vilttejä ja isoja rakennuspalikoita. Käytämme myös rooliasuja, joihin lapset saavat pukeutua halutessaan ja esittää tarinan hahmoja. Esim. Tarinan ollessa kolme pientä porsasta, rakennellaan majoja, joita susi tulee puhaltelemaan kumoon.
2.Liikkuminen
Luulen, että lapset haluavat pihalla ollessaan olla hippaa kanssani, niin että minä jahtaan. Olemme piilos-leikkiä, jossa lapset menevät piiloon ja minun heidät löydettäessä on heidän kipitettävä turvaan esim. hiekkalaatikolle tai liukumäelle. Pihalla viihdyn itsekin parhaiten lapsien kanssa ja liikkumis mahdollisuuksia on lukuisia esim. hyppynaru ja erilaiset pallopelit.
3.Tutkiminen
Päiväkodin läheisyydessä on todennäköisesti metsää. Lähden retkelle metsään ja kehotan lapsia keräämään maasta jonkin asian ja kertomaan, mikä se hänen mielestään on, käyttäen halutessaan mielikuvitusta. Tutkimme ja pohdimme luontoa.
4. Taiteellinen kokeminen ja ilmaiseminen
Pidän piirrustus/maalaus tuokion lapsille. Soitan lapsille erilaisia musiikki kappaleita ja lapset saavat piirtää "musiikin näköisen piirustuksen". Jos ei meinaa piirrustusta oikein syntyä niin saa myös tanssia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti